Kylläpäs vierähti viikko nopeasti. Vanha kämppä alkaa olemaan tyhjä häkkivarastoa lukuunottamatta, ja vielä se on myös loppusiivousta vailla. Huoh! Onneksi kuitenkin suurin homma on jo ohi. Omassa kodissa tavarat hakee kovasti paikkaansa, vaikka kyllä tämä hiljalleen alkaa jo asuttavassa kunnossa olemaan. Mitä nyt pahvilaatikoita ja roinaa on joka puolella. Tuntuu ettei kaikkea tavaranpaljoutta paikalleen saakaan, ennen kuin ollaan tehty keikka Ikeaan ja ostettu kärry täyteen huonekaluja: yöpöydät, lipastoja, tv-taso, vitriini ja monenlaista pientä sälää. Muuton yhteydessä yksi lipasto menikin rikki, mutta eipä haittaa, ei se olisi enää tyyliin istunutkaan.
On se vaan ihanaa asua omassa kodissa! Saunankin olen lämmittänyt suunnilleen joka toinen ilta, on se vaan parasta saunoa ulkosaunassa. :) Auttajiakin meillä on riittänyt kiitettävästi, sekä muuton, että järjestelyn, asentelemisen ja siivoamisen osalta. Eilen illalla tuli testattua keittiökin kunnolla, kun Henrin sisko miehineen tuli istumaan iltaa. Menuun kuului mm. naudan sisäfileepihvejä, bataattilohkoja ja uunikasviksia, kermapunaviinikastike ja valkosipulipatonkia. Vieläkin herahtaa vesi kielelle. :P
Koitin näpsiä kuvia semmosista paikoista, jotka ei ole enää ihan täynnä roinaa. Saatte esimakua siitä miltä täällä näyttää nyt kun on osa meidän tavaroista täällä. Kuvat on otettu välillä puhelimella, välillä järkkärillä ja huonossa valaistuksessa, joten laatu on vähän mitä on.
|
Isäntä ite oman kodin edesssä ;) Vasemmalla näkyvä pömpeli on kasvihuone, joka on sisältä aikasta kiva vaikka ulkoa kaipaakin ehostamista |
|
Bataattia ja uunikasviksia, nam! |
|
Patonkia höystettynä valkosipulivoilla |
|
Äitini 18-vuotislahjaksi saama kampauspöytä hakee vielä paikkaansa, mutta sopii hienosti vanhaan taloon. Peili tulee vaihtumaan vähän hienompaan jossain vaiheessa |
|
Jej, mulla on oma vaatekomero! |
|
Käytävää, johon sijoitettiin ainakin hetkellisesti Expedit-hylly |
|
Kylppärin säilytysratkaisua, kun kaappitilaa ei ole liiaksi |
|
Saatiin talon entisiltä omistajilta tuollainen vanha pyöreä pöytä, joka olisi tarkoitus maalata valkoiseksi. 6-hengen pöytäryhmämme päätyi olkkariin, koska oli turhan tilaavievä pienessä keittiössä. |
|
Muumimukit hyvässä tallessa :) Ne haluasin kylläkin paremmin esille erilliseen vitriinikaappiin, joka olisi tarkoitus hankkia Ikeasta |
|
Olkkari sai vihreää väriä tekstiileillä
|
|
Mukana touhussa lauaintaina oli tietysti myös Syltty. Meinaa koirakuume kasvaa kun näitä karvaisia kavereita on täällä vieraillut :) |